Kesäiltana 31.7. Lopen Santa Pirjon mäki muuttui historialliseksi kirkonmäeksi. Lopella ”tuuletettiin” kansallispukuja, ja niitä nähtiinkin kulttuuri-illan osallistujien yllä silmää ilahduttava kirjo. Ohjeistukseksi oli annettu, että tilaisuuteen sopii pukeutua omaan tai lainapukuun, tai jos pukukokonaisuus ei tunnu asettuvan, otetaan kaapista ulos tuulettumaan ainakin jokin puvun osa.
Ulkopaikkakuntalaiselle erityisen kiintoisaa oli nähdä Lopen puku, joka on kansanomaista vaatepartta mukaileva, mutta muista suomalaisista kansallispuvuista poiketen painokankaista valmistettu ja varioitava pukukokonaisuus.
Sakari Pälsin seura järjesti iltahetkeen kirjallisuusohjelmaa. Luimme ääneen Sakari Pälsin kirjoittamaa esseetä ”Pihakulttuurista”, joka on ensimmäisen kerran ilmestynyt ”Nuorten Pellervo” -lehdessä vuonna 1934 ja kolme vuotta myöhemmin esseekokoelmassa ”Sukupolvien perintö”. Sen jälkeen laskimme muistoseppeleen Sakari Pälsin haudalle yhdessä Loppi-Seuran kanssa.
Illan päätteeksi Santa Pirjon kirkkoon kokoontui kansallispukuinen kirkkoväki. Monella paikkakunnalla suosituksi osoittautunut Kansanlaulukirkko-konseptia tuotiin nyt Lopen vanhaan puukirkkoon, joka on – hämmästyttävää kyllä – säilynyt 1600-luvulta. Vanhassa kirkossa ei ole urkuja eikä harmonia, joten Kansanlaulukirkon soittimet pääsivät oikeuksiinsa.
Vaikka puvut ja kansansävelmät toivat tämänkertaiselle illalle sen erityisen luonteen, pukupakkoa ei ollut. Kirkosta ulos tultuamme me nykyaikaisesti pukeutuneet valokuvasimme kansallispukuisia juhlavieraita ja moni varmasti päätti mielessään, että seuraavalla kerralla olisi mukavaa itsekin tulla mukaan asussa, tuo tuulahduksen jostakin Sakari Pälsin lapsuudenajoilta.
Sakari Pälsin seura 