Kuukausi: Touko 2017

Nyt Tammelassa: Sakari Pälsi – metsätuvan maailmanmatkaaja

n Näyttely avoinna kunnantalolla 15.6. asti!

Sakari Pälsi ja Erkki Tanttu

Pälsin monista kulttuurikontakteista muun muassa Erkki Tanttu liittyy Tammelaan. Hän oli sotarintamalla tammelalaisten miesten kanssa ja hämmästeli heidän levollisuuttaan taistelun jylyn keskelläkin. Niinpä hän päätteli, että Tammela on rauhallinen paikka, ja hankki 1940-luvun puolivälissä kesäpaikan Pääjärveltä.

Tanttu oli Pälsin poikajuttujen luottokuvittaja, jonka piirroksista Pälsi on todennut: ”Totta totisesti käsitykseni ovat muuttuneet aika lailla, ja Tantun hyväksi. Nissen faarini on nykyisin Tantun Nissen faari, […] Fallesmannin Arvo on nykyään alkuperäistään tyhmänylpeämpi…”

Näyttelyssä

Pälsille rakennetun metsätuvan esineitä ja tupa valokuvina.

Tammelan sianteurastusfilmin petkele yhä käytössä

Näyttelyn avajaisten itseoikeutettu kulttuurikatkelma oli Sakari Pälsin ohjaama ja kuvaama ”Tammelan sianteurastus” (1938). Idea tähän Kansatieteellinen Filmi Oy:n elokuvaan tuli aikanaan Esko Aaltoselta, joka kymmenen vuotta aikaisemmin oli lavastuttanut ja valokuvannut samanlaisen sianteurastuksen ja teurasherkkujen valmistuksen.

Sianteurastuksen jälkeen tehdään monia ruokia, joista ”makkarusten” tekoon tarvitaan hakkuri eli petkele. Elokuvassa tässä tehtävässä on Hykkilän kylän Sipilän talon perintöesine, jonka vuonna 1836 syntynyt Eulalia Rönnberg on tuonut mukanaan tullessaan miniäksi Sipilään. Työväline oli hänen isänsä tekemä ja tyttärensä nimikirjaimilla varustama. Tänään, 160 vuotta myöhemmin, sama petkele on edelleen käytössä ja Sipilän vanhaemäntä tekee sillä esimerkiksi rosollin.

Petkel_kuva Marketta Havola 2017

Petkele, jossa nimikirjaimet E. R.  Valokuva: Marketta Havola 2017.

Jo neljäs elämäkertanäyttely

Sakari Pälsin elämää on esitelty näyttelynä aiemmin Lopella (2015) sekä Hämeenlinnassa ja Forssassa (2016). Näyttelyn rakentamisessa on aina jännitystä: uudet tilat, kullekin paikkakunnalle mielenkiintoiset uudet sisällöt ja uusi yleisö.

Sakari Pälsin seura kiittää Tammelan kunnan kulttuuripalveluja kutsusta tällä kertaa tänne!

Työryhmä: Marketta Havola, Jukka Relas, Mervi Suhonen.
Avusta kiitämme Lopen kunnankirjastoa, Sakari Pälsin perikuntaa sekä kaikkia, jotka ovat kahden vuoden aikana olleet mukana tuottamassa näyttelykokonaisuutemme teksti- ja kuvasisältöjä.

Näyttely rakentuu

Näyttelyä rakentamassa.

Näyttelyn voimanaiset

Voimanaiset Marketta Havola (Sakari Pälsin seura), Päivi Klemelä (Tammelan kunta) ja Irja-Leena Suhonen avajaisiltana.

Mainokset

”Metsätuvan maailmanmatkaaja”: näyttelyn avajaiset Tammelan kunnantalolla ma 22.5.2017 klo 18.00

Sakari Pälsin elämäkertanäyttelyn kiertue jatkuu!
Tammelassa Pälsi teki kansatieteellistä elokuvaa ja vietti kirjailijan laatuaikaa metsätuvallaan. Lue lisää.

Näyttely on esillä Tammelan kunnantalolla 23.5.-15.6.2017.
Vapaa pääsy kunnanviraston aukioloaikoina. Tervetuloa!

Avajaisissa maanantai-iltana 22.5. kello 18.00-19.30 ohjelmassa:
Esitelmä: ”Sakari Pälsi maailmalla ja Tammelassa” (Mervi Suhonen & Marketta Havola)
Elokuva: ”Tammelan sianteurastus”. Ohjaus ja kuvaus: Sakari Pälsi 1938. (Isien työt -sarja II)
Näyttelyn esittely

Avajaispaikkana Tammelan kunnanvaltuuston sali ja alakerran näyttelytila.
Vapaa pääsy, ei ennakkoilmoittautumista.

Uutuuskirja ”Sakari Pälsi – Elämä ja työt” (Into Kustannus ja Sakari Pälsin seura ry, 2017) myynnissä kunnantalon infopisteessä näyttelyn ajan. Hinta 30 euroa.
Huom! painos loppumassa, viimeisiä viedään!

 

Pälsi_Finna_sian ruho odottaa korpeamista

Tammelan sianteurastusta. Kuva: Auvo Hirsjärvi 1938. Museovirasto.